Valokuva-aarteita ja sitä purkua, purkua

Vietimme kaksi vuorokautta Penttilässä ja huomasimme, että siellä vajaat 150 km nykysijaintia etelämmässä on koivut jo hiirenkorvilla! Kevät!!

Kevät myös paljastaa armottomasti kuinka valtavasti meillä on töitä. Pihapiirin siistiminen ei millään mahdu prioriteettilistan kärkeen, mutta kyllähän siellä sitä romua riittää. Ja paikat repsottaa ja rehottaa. Olisin nyt jo vedellyt raivaussahalla pusikoita alas, mutta siihen ei ollut freesiä terää. Nyt olisi vaan ollut hyvä aika siihen hommaan kun ei vielä ole kunnon lehtiä missään.

Torstaina minä vein lapset kylpylään ja mies hurautti koirat mukanaan Penttilään. Sillä välin kun minä uitin jälkikasvua, oli mies irroitellut talteen osan vanhan kuistin lattialankuista, repinyt vanhan kylpyhuoneen ulkovuorilaudat pois ja avannut vuorilautoja myös tuvan seinustalta, jotta nähtäisiin kuinka paljon lahoa hirsissä on (huomaa lauseen asettelu, pessimisti ei pety!). Olihan sitä vähäsen, mutta oikeastaan yllättävän vähäsen. Todennäköisesti tuvan kulman notkahtaminen johtuu lattianiskojen (onkohan oikea termi?) lahoamisesta, mutta tämä varmistuu sitten kun lattia otetaan auki.

Tuvan kulmalta. Hirsien välit on pehmeähköt, erityisesti kahden alimman hirrn kohdalta. Mistä johtuu?

Kas näin voi paikata lahovaurion - muotoilemalla siihen styroksipaikan.
(eli ei, ei todellakaan näin)

Kun minä vihdoin iltapäivällä pääsin pelipaikalle, irroitimme tikkaat pienen avioliittokriisin puskiessa päälle - mies on mallia ei tartte auttaa ja tekee jo kun minä vielä toivon toimintasuunnitelmaa ja kommunikointia siitä, kuka vetää ja mihin suuntaan. Saimme kuitenkin tikkaat irti ilman vahinkoja ja kävimme sitten kylppäriosuuden vinolaudoituksen kimppuun. Täytyy sanoa, että aika nopeasti tällainen kohtalaisen noviisi remontoijakin oppii käyttämään sorkkarautaa tehokkaasti!

Pahamaineiset tikkaat pilkistää kuvan vasemmassa reunassa

Kohta se on lopullisesti morjensta tuolle kopille

Seitsemän maissa oli vinolaudat, lasivillat ja puhti poissa, ja piti lähteä hakemaan kuopusta mamman luota meidän kanssa Penttilään nukkumaan.

Perjantaina yritettiin aloittaa sisäpurkuhommia heti aamulla, mutta puolitoistavuotias apulainen on melkoinen hasardi remonttityömaalla. Siirryttiin ulos ja aika pian saapui lapsenvahtipalvelu munkkikahvien kanssa. Mies riipaisi vuorilaudat irti myös salin päädyn pihan puoleiselta seinältä ja siellä oli ennakko-odotusten mukaisesti melkoista haperoa vastassa alahirsissä.

Tässä kasvoi vuosikymmenet joku puska aivan kiinni seinässä

Myös kaadot "saattaa" olla hieman pielessä mm. tämmöisten pienten kivien vuoksi

Alin hirsi kuin pahvia

Kahvitauon jälkeen lapset lähtivät minun äitini matkaan, mies lähti pellolle äestämään ja minä aloitin painit vessan sisäpintojen kanssa. Puolen neliön kopissa työvaiheiden kuvaaminen oli hieman haastavaa joten keskityin taltioimisen sijaan itse purkuun. Kopin pinta-alan ei pidä antaa hämätä: tilassa kulki n. tuhat kilometriä erilaista listaa, osa kiinni ruuveilla, osa nauloilla, osa liimalla tai silikonimassalla ja osa kaikilla näillä. Kipsilevy sai purkamisen veemäisyydessään kilpailijan: lastulevy! Se mokoma murtuu sorkkaraudan alla mutta ei katkea käsin, ja aika näpsäkän isoja paloja oli noin pieneen koppiin saatu survottua. Yksi levyseinä jäi vielä pöntön taakse kun ei vain pystynyt.

Jaa mutta ehkä se kuitenkin on tuo kipsilevy joka on veemäisin. Se on veemäinen vielä irrottuaan seinästäkin

Ruoka- ja kahvipaussin jälkeen jatkoimme hetken vielä tahoillamme, mies pellolla ja minä vessassa. Iltapäivällä työteho hiipui ja keskityin siivoamaan. Mies pakkasi kamat ja lähti töihin, minä jäin vielä aikeinani saada jotain aikaan. Huomasin kuitenkin pääasiassa pyöriväni ympyrää sorkkarauta kädessä joten päätin luovuttaa. Menin salin puolelle tsekkaamaan, tuliko kaikki tavarat varmasti mukaan ja iskin puolivahingossa aarreaittaan: löysin valokuvakansioita 50-, 60- ja 70-luvuilta!

1955
Noita 3 tummaa rakennusta kuvan vasemmassa reunassa ei enää ole, siinä on siis ollut lähin naapuri aikanaan. Päärakennus (kuvan keskellä valkoisena) on edelleen, samoin navetta (rapattu alaosa, puinen yläosa). "Vaarintupa" eli rakennus jonka kylki on kohti päärakennuksen päätyä on edelleen, joskin se on lyhentynyt jossain vaiheessa liki puolella. Myös pihan aitta/lato on edelleen. Alhaalla pellon laidassa on ilmeisesti ollut sauna, sen paikalla on nykyään vanha konehalli/verstas

1955, valkoisena ja kahdella kuistilla

-61 on vaarintupa vaihtanut värin valkoiseen ja lyhentynyt pituudestaan. Aitan päätyyn on tullut pieni hirsinen jatkos (olemassa edelleen). Päärakennuksesta on kadonnut yksi piippu. Pihassa henkselihousuineen seisoo minun isoisoisäni Albert.

Hevosammattilaisen on kuvattava kuvat hevosista. Talven jäljiltä kunto on melkoisen karu. Eräässä kesäkuvassa tämäkin kaveri näytti paljon paremmalta

Sitten hyppy 80-luvulle. Minut oli esitelty valokuvakansiossa saatesanoilla "uutta sukupolvea". Siinä törötän 1,5-vuotiaana tuvan pöydän päässä

Aika on ihmeellinen asia, se kiertyy ja kerrostuu. Menee kymmeniä vuosia, kaikki muuttuu eikä mikään. Minä istun tuossa kuvassa samassa syöttötuolissa jossa oma kuopukseni söi aamupalansa saman päivän aamuna jonka iltapäivänä katsoin tuota kuvaa. Ja Penttilän salista on valokuvia ensin mummini 50-vuotisvastaanotolta, sitten 60-vuotisvastaanotolta, ja sisustus on aivan samanlainen vaikka välissä on kymmenen vuotta. Ja se on aivan samanlainen minun lapsuusmuistoissani, ja oikeastaan se on samanlainen edelleen. Ja minun veljeni, herttinen sentään, minun veljeni on aivan samannäköinen kuin isoisänsä ikäisenään.

Minä olen sukua, minä olen tätä sukua, ja minä olen äitini sukua. Ja minun lapseni ovat näitä minun sukujani ja mieheni sukuja ja kenties näyttävät aikuisina aivan joltain kauan sitten kuolleelta sukulaiseltaan ja tajuavat itsekin olevansa lenkkejä ketjussa ja hämmentyvät siitä miten ja mihin aika kulkee ja kuljettaa.

Purkuperjantai: lahoa näkyvissä ja mysteeripylväs

Purkuperjantai taas takana. Harmittaa ihan vietävästi, että välimatka nykykodin ja projektikodin välillä on niin pitkä ja leipätyöt haittaa työmaalle lähtemistä. Saatiin superhyvin aikaiseksi ja olisi ihan huippua, jos voisi levätä yön välissä ja jatkaa taas duunia, mutta pakko oli taas kerran päivän päätteeksi ajaa kotiin, jotta eläimet saivat iltaeväänsä ja seuraavana päivänä pääsi töihin. 

Koukattiin tullessa ensin Biltemaan ja Puuiloon ja ostettiin toinen kunnollinen hengityssuojain, huussin lämpöistuin, suojalasit ja pyöräilykypärä. Viimeisin ei tosin liittynyt remonttiin millään lailla. Sitten jätettiin lapset mamman hoteisiin ja karautettiin Penttilään toteamaan, että roskalava oli läsnä. Ei muuta kuin hihat heilumaan, veranta romusta tyhjäksi ja siinä samoilla lämmöillä riisuttiin veranta ulkolaudoista ja hups lattiastakin. 

Veranta ilman vuorilautoja. Joskus on ollut tällainen kaunis ristikkokuvioitu avomalli 

Olen surrut verannan purkamista siitä lähtien kun oli selvää että se täytyy purkaa. Eli pari vuotta... Kiva olisi jos voisi pitää paikat ennallaan, mutta pesutiloille nyt vaan on järkevintä rakentaa oma siipi tähän kohtaan. Ja jos on rinnakkain vaihtoehdot a) istuttaa pesutilat vanhaan hirsirunkoon ja muuttaa siten huonejakoa omiin tarpeisiin epäedullisempaan suuntaan tai b) korvata jo olemassaoleva lisärakennelma eli "vanha pukama" "uudella pukamalla" johon voidaan sijoittaa käytännössä kaikki talon vesipisteet, valitsisin varmaan joka tapauksessa tuon "uuden pukaman", joka meille nyt siis tulee.

Tosin kun saatiin lattiasta levyt ylös ja paljastui vanha kaksoiskuistirakenne (yllä), meinasi uudestaan alkaa krampata päätös purkaa. Miten kauniita nuo lankut ovatkaan, paksua, tiheäsyistä puuta, askelmat kauniisti ajan silottamat. Nykyisen verannan kohdalta on siis ollut isäni lapsuudessa toinen sisäänkäynti. Tämä osa talon historiasta häviää nyt kokonaan, kun koko veranta puretaan. Kaksoiskuistit on näitä lattioita lukuunottamatta hävitetty ja veranta tehty johonkin aikalaistarpeeseen, mutta meidän remonttia ei valitettavasti pysty tekemään siten että säästäisi menneitä rakenteita.

Kakkoskuistin perustukset

Ykköskuistin perustukset 

Mietin taas kerran, missä menee se aikaraja jonka jälkeen tehtyjä muutoksia purkaa ilolla ja vailla sentimentaalisuutta, ja mitkä sitten ovat sellaisia oikeita vanhoja elementtejä joiden purkaminen on syntiä. Tämänkin talon historiassa on ollut monenlaista asujaa ja tarvetta, ja taloa on muokattu aina tarpeiden mukaan. Hivenen hatarien tietolähteiden ja kuulopuhemuistelmien mukaan talo olisi nykyisillä sijoillaan ollut n. 1930-luvusta alkaen ja siis seisonut jossain muualla, kenties ihan seutukulmilla, ennen sitä. Tätä puoltavat myös hirsissä näkyvät suoristeluveistokset, jotka kaivoimme esiin maaliskuun alussa. Sellaista asiaa kuin 100-prosenttisen alkuperäinen tuskin enää löytyy?

Vaan mitä nyt? Onko keltainen tupa ollutkin valkoinen tupa? Vai olisiko tässäkin kyse jonkin ajanjakson pikapaikkauksesta, on käytetty sitä lautaa mikä on käsiin sattunut osumaan kun tarve on tullut?

Tässä kuitenkin verannan lähtötilanne (alakuva) ja nykyhetki (yläkuva). Sitten vasta maisema muuttuukin kun koko veranta nyppäistään pois. Tai puretaan käsin sorkkarauta ja apinanraivo apuna, heh. 

Eikä tässä vielä kaikki! Kun oltiin saatu ulkohommista kylliksemme, jatkoimme purkamista sisätiloissa. Jälleen yksi komero/kaappi/ uloke joutui väistymään, mutta tämän kanssa pitikin sitten jo ihan painia. Tuvasta on joskus ollut kulku tuosta leivinuunin vierestä vessaan sekä ns. käsienpesuhuoneeseen (josta nimitys "huone" on niin kaukana totuudesta kuin suinkin, kyse on nippanappa neliön kokoisesta kolosesta). Ysärillä ovi on levytetty umpeen ja kulku vessaan on sujunut pelkästään eteisen kautta. Nyt lähtee koko vessa pois näistä neliöistä, ja aloitimme tuolta tuvan puolelta.

Olenkohan jo maininnut, että ysärin remonttireiska on rakastanut ruuveja? Pitkiä ruuveja. Niitä on laitettu sitten aika monta. Ja aika moneen paikkaan. Ja sitten pari vielä lisää. Katsopa vaikka alla olevaa kuvaa ja arvaa, miten paneelit oli kiinnitetty tuossa seinän ja leivinuunin välisessä 10 cm rakosessa? Voit myös arvata, montako kertaa pääsi ruma sana kun niitä siinä miinusmerkkisessä työtilassa yritettiin kiertää auki. No, ei sillä, eipä sinne olisi naulojakaan mahtunut lyömään. 

Haiskahtaa remontilta! Nyt jo vanha wc:n ovi näkyvissä

No mutta sitten tulikin vastaan ensimmäinen erikoinen yllätys. Toinen tukipuu, johon wc:n ovenkarmi oli kiinnitetty, jatkoikin matkaansa ainakin näennäisesti kaikkien eri-ikäisten kattorakenteiden läpi vintille saakka. Hmm? Kantava palkki ihan vaan tuossa noin yksinään? Pitäisi purkaa laajemmin kattoa välipohjaa jotta saisi selville, mikä hän on tolppiaan. Koska ei riittänyt aika eikä energia, jätimme hänet siihen töröttämään.

Sinne se menee

Toinen ei-toivottu ylläri löytyi epämääräisen lautapaikan alta hirsiseinästä. Lahoa. Ihan kuivaa tätä nykyä kyllä, mutta käsin rapsimalla putosi melko lailla puolet hirren/hirsien paksuudesta noin vain. Koska tämä oli lähtöminuuttien löydös, hillitsin kaapimishaluni tähän yhden laudan levyiseen kurkistukseen. Heräsi myös epäilys, liittyvätkö tämä laho ja tuo tolppa jotenkin toisiinsa? Onko joskus ollut vuoto tässä, onko kenties piipun paikka muuttunut? Onko tolppa joku pikapelastus?

Siellä ekat laholöydöt pilkistelee

Reikä seinässä vasemmalla vihreässä paneelissa sekä mystillinen tolppa. Vaan ei enää vessan seinää!

Hivenen sekalaisissa tunnelmissa siivosimme sotkumme ja hyvästelimme Penttilän 'till the next time. Nyt pitää jotenkin kärvistellä taas kaksi viikkoa ennen kuin on seuraavan visiitin aika. Silloin on luvassa yön yli reissu, saas nähdä kuinka paljon saamme aikaan vai meneekö pelkkään lasten perässä pinkomiseen. Esikoinen menee yökylään mutta kuopus on vielä niin pieni etten raaski. Eikä sitä ehkä huolittaisikaan. Joten nukkukoon meidän kanssa Penttilässä.

Loppuun vielä melko kunnioitettava 6 purkutunnin saldo:

Täynnä on!

Sähkösuunnitelmaa ja ihmispaskaa

Tättärää! Rakennuslupa kaikkine pylpyröineen ja kiemuroineen on nyt lähetetty kuntaan käsittelyyn! Eli vähintään keskikokoinen jee asioiden edistymiselle!

Käytiin 2 viikkoa sitten työmaalla jotenkin vetämättömissä ja epätoivoisissa tunnelmissa. Puuhella ei vetänyt vaan savutti vain (no lopulta kun mies älysi vetää minun jäljiltäni peltiä paremmin auki niin rupesihan se vetämään) ja tuntui siltä että on sikana työtä eikä saa kiinni mistään, ja flunssakin oli eikä oikein jaksanut. Osan mehuista oli vienyt aamupäivän HopLop-kierros eikä aikaakaan oikein ollut ryhtyä mihinkään massiiviseen hommaan.

Mies järjesteli vähän navettaa, totesi että pitäisi laittaa polttopaikka ja polttaa taivaan tuuliin puolilahoja lautoja joita navettaan on jemmattuna kilometritolkulla. Tavoite olisi järjestää joku tila johon laittaa talteen mahdollisesti kunnostettavat lattialankut, mutta koska kaikki paikat on täynnä rojua, pitää ensin siivota, jotta voi siivota, ja sitten siirtää jotta voi sijoittaa, ja sitten pitää siivota sieltä mihin jotain aikoo siirtää ja sijoittaa. Uh.

Minä otin hommakseni huussin ja sainkin sen freesattua. Vuosikymmenten ihmispaskan sekaan vaan rämpimään ja rakentamaan telinettä saaville, jottei ihan kolmea metriä tarttis jätöksien pudota niin kuin ne ennenvanhaan ovat pudonneet. Yllättäen tästä semiällöttävästä duunista ei tullut otetuksi valokuvatodisteita. Huussin sisälmykset eivät vaatineet kuin rojun poiston (üllatuuuus! Eikö huussi ole ihan hyvä paikka säilöä esim. säkillistä hiiren syömää pellavarivettä, kahta Fiatin vannetta, traktorin lisävalosarjaa sekä joitain, ilmeisesti putkien eristämiseen tarkoitettuja, styroksituubeja?), kunnon luutimisen, mattojen tamppaamisen ja uudelleen sijoittelun. Aurinko paistoi niin kirkkaasti huussin ovesta sisään (ja tuuli paiskoi ovea koko ajan kiinni niin että järki meinasi lähteä) ettei edes lopputulemasta tullut kuvaa. Mutta ensi reissulla viedään mukanamme huussiin istuinrengas sekä kariketta, vessapaperia ja lukemista, niin kesä-wc on koeistuntoa vaille valmis. Hyvä niin, koska ylihuomenna aiomme räjäyttää yhden seinän sisävessasta, mikä hivenen vaikuttaa sisäistuntojen yksityisyyteen...

Huussissa ollaan, katso vaikka rillien heijastuksesta

Viime päivien puuhana on ollut piirtää puhtaaksi sähkösuunnitelmaluonnos. Kaikenlaisia käppyröitä tässä on tullut nähtyä ja opeteltua, ja niin vain ne tuntuvat pikkuhiljaa muuttuvan ymmärrettävämmiksi.

Ei olisi meidän luonnos jos ei olisi nutellatahroja paperin alalaidassa...

Ylihuomenna siis työmaalle taas. Toiveissa olisi että pihaan olisi ilmestynyt roskalava, ja saisi alkaa oikein kunnolla purkamaan.