En mä tiedä mitä tapahtuu

Siperian pakkaset paukkuu, kirjaimellisesti. Nykyinen koti paukahtelee pakkasessa, aurinko on nousussa ja paistaa kohta silmään tähän sohvalle, tallin katonharjan yli. Kevättä kohti mennään niin että kohisee. Tunnen tämän pihan vuodenkierron kuin omat taskuni.

Olenko valmis muuttamaan täältä?

Tämä meidän nykyinen koti on ensimmäinen omamme. Olemme asuneet tässä seitsemän vuotta. Muutimme tähän vastavalmistuneina, kahdestaan. Näin jälkeenpäin ottaa päähän kuinka innosta sokeina rynnimme tähän asumaan. Maksoimme liikaa, tarkistimme liian vähän. Kun täältä muuttamista on pyöritelty viime vuodet, on mielessä ollut monta mustaa pilveä ja katkeraa ajatusta. Mutta ehkä tämä oli meidän harjoituskoti, ponnahduslauta. Ja vuodet täällä ovat olleet kuitenkin hyviä. Me olemme kasvaneet pariskunnasta perheeksi.

Lapsuuden kotikuntaan palaamiseen ei ihan vielä liity minulla kovin suurta nostalgiaa, ennemmin vastustusta. Mutta kun mietimme, missä haluaisimme lastemme kasvavan, mistä haluaisimme heidän olevan kotoisin, niin kuulostaa vielä kornimmalta että he olisivat forssalaisia. Miten niin, kun emme mekään ole? Siksi muutosten aika on juuri nyt, ennen kuin lapset ehtivät juurtua ja muodostaa identiteettinsä tämän paikan mukaan.

Penttilä on minun mummilani. Olen maannut siellä mummin vieressä kamarin sängyssä ja kuullut ulkoa linnunlaulun. Olen hoitanut siellä sikoja navetalla ja pyydystänyt villejä kissanpentuja vintillä, leikkinyt hevosleikkejä öljysäiliön päällä ja salin rokokoo-tuoleilla. Olen kävellyt mummin perässä viljapellon poikki kasvimaalle hakemaan herneitä ja kallioille poimimaan metsämansikoita. Minulla on sieltä muistoja. Ajatus siitä että tila jäisi tyhjilleen rapistumaan, saati myytäisiin jollekin vieraalle, tuntuu väärältä.

Lasten myötä sukulaisten läheisyys tuntuu koko ajan tärkeämmältä. Ihan jo arjen turvaverkon vuoksi, ja sen vuoksi, että lapset saisivat tavata isovanhempiaan usein, niin kuin minäkin lapsena sain. Kukaan ei ole täällä ikuisesti.

Yli satavuotiaalla talolla on jo oma historiansa. Tuntuu aika kunniakkaalta, että meillä olisi mahdollisuus olla yksi lenkki siinä. Sekin osaltaan jännittää. Viime kuukaudet olen opiskellut perinnerakentamista ja vanhan korjaamista, ja hirvittää vastuu joka valinnoissamme on kiinni. Haluaisin että talolla olisi vielä toisetkin sata vuotta edessään, jolloin sitä pitäisi osata huoltaa ja kunnostaa oikein. Kaikkien perinnerakentamisen sääntöjen mukaan ei ehkä kuitenkaan ole resursseja tehdä, eikä tarkoitus ole palata historiassa sataa vuotta taaksepäin, mitä asumismukavuuteen tulee.

Nämä viisaat sanat löytyivät jostain vanhan talon remontointia käsittelevästä lehtijutusta ja oli pakko ne ottaa talteen

Olemme isojen muutosten edessä. Koen malttamattomuutta, jännitystä, luopumisen tuskaa, stressiä, innostusta. Kunpa tämän nykyisen kodin myynti menisi kivuttomasti ja pääsisimme jouluksi uuteen kotiin. Se on oma salainen toiveeni ja aikatauluni.

Tapettihulluus

Nyt se iski! Tapettihulluus. Hirmuinen polte päästä tekemään talolle jotain, ja kun se ei välimatkan ja aikaresurssien takia onnistu justhetinyt kun tarve iskee, täytyy vimmaa kanavoida johonkin muuhun. Viime päivät ollaan kikkailtu keittiönsuunnitteluohjelmalla, ja sattumalta eksyin ensin katsomaan Uulan maalisävykarttoja ja seuraavaksi erilaisia vanhojen talojen kunnostajien suosimia paperitapetteja, ja se oli sitten menoa!

Tässä ideapläjäys tämän hetken villikoinneista. Suunnittelun alla siis tupa, muita huoneita en ole uskaltanut vielä edes ajatella... Sävyjä ja tapetteja!

Pihlgren & Ritola: Sembramänty

Sanderson: Dawn Chorus

Sanderson: Solaine

Sanderson: Summer Meadow

Puolipaneeleihin jokin Uulan pehmeän luonnollinen vaalea sävy ja yläosa seinästä suurikuvioista tapettia, ah. Aika herkällä korvalla yritän kuulostella talon henkeä, lopputulos ei saa olla liian moderni. Ei missään nimessä museomainenkaan, mutta uskottava 1800-luvun puolella rakennetussa talossa.

Samoin keittiön kaapistot aiheuttavat päänvaivaa. Näissä toki käytetään suunnittelijaa apuna sitten kun sen aika on, mutta olisi kiva tietää jo hiukan etukäteen mitä toivoo ja tahtoo.

Tupa

Penttilän talossa on toisessa päässä suuri tupa ja toisessa päässä suuri sali. Väliin jää eteinen, ns. välihuone sekä kaksi kamaria. Meillä on ollut ajatuksena ottaa toinen kamari olohuoneeksi ja avartaa oviaukkoa tuvan ja tämän huoneen väliltä. Nykyisessä kodissamme keittiö & ruokahuone sekä olohuone ovat eri puolilla taloa ja se tuntuu epäkäytännölliseltä etenkin silloin kun on isompi sakki vieraita. Uuteen kotiin haluaisin keskittää keittiön, ruokailun ja oleskelun mahdollisimman lähekkäin, koska näihin tiloihin ainakin meidän elämämme tuntuu asettuvan. 

Tässä kuvia tuvasta nykytilassa, vielä täynnä roinaa. 

Keittiö vaatii nykyaikaistamisen. Näin alkuvaiheessa haaveena on vaaleat, hieman maalaisromanttiset kaapistot ja mahdollisesti saareke jakamaan tilaa. Nykyisen jääkaapin vieressä olevan ikkunan alle haluaisin istuinpenkin keittiön kaapistojen jatkoksi. Vanha pirttikalusto pitäisi olla vielä tallessa ja kunnossa - sen kun raaputtaisi vanhasta maalista puhtaaksi ja maalaisi uudelleen niin tulisi hieno! Täytyy kaivella sitä esiin varastoista seuraavalla käynnillä.

Tuvan leivinuuni on uusittu vuolukivimalliin minun elinikäni aikana, arvioisin että 80- ja 90-luvun taitteessa. Olisihan sellainen vanha muurattu leivinuuni ollut komeampi... Olen nähnyt kuvia noista vuolukiviuuneista valkoisiksi pinnoitettuna ja ne miellyttävät silmääni, eikä uudelleen pinnoittaminen kustannakaan ihan ylettömästi. Tulikivi myy pinnoituspakettia reiluun 300 euroon, ja Googlen avulla löytyy tarinoita onnistuneista maalauksista halvemmillakin materiaaleilla.

Tuvassa on paljon rempattavaa, mutta paljon myös kaunista säilytettävää. Etenkin nuo täyspuiset, vanhat, matalat peiliovet ovat hienot. Alla olevassa kuvassa vasemman puoleinen ovi johtaa kamariin, josta ajattelimme olohuonetta. Oikeanpuoleinen ovi vie eteiseen.

Minusta myös katto on kaunis. Voi olla että vähän vaaleampana se olisi modernimpi ja antaisi vielä lisää valoa avaraan tupaan. Täytyy panna harkintaan, mitä sille tehtäisiin.

Puolipaneelit halutaan säilyttää/tehdä uudestaan, mutta väri saisi olla vaaleampi, esimerkiksi pehmeä pellavan sävy? Yläosaan sitten jokin tapetti, kuten siinä nytkin on. Näin säilyisi sama fiilis kuin tuvassa on nyt, mutta freesimmällä otteella.

Yllä olevassa kuvassa näkyvä komero tulee poistumaan. Osin siitä syystä että se on vasten tuota tulevan olohuoneen seinää johon halusimme avata isomman oviaukon, mutta painavimmin siksi, että se on eristämätön.

Remontin ensi vaiheessa avataan koko talosta lattiat ja eristetään ne uudestaan. Muovimattoviritelmät siis lähtevät pois. Tuvassakin on lautalattia muovimaton alla, mutta se tuskin on säästettävissä. Kurkistelimme lautojen päitä lattiassa olevasta vesipumpun luukusta eivätkä laudat näytä mitenkään järin leveiltä ja upeilta. Isäni muisteli että niitä on aika ajoin maalattu hänen lapsuudessaan.

Ekat kuvat

Tässä joulukuussa -17 otettuja ihan ensimmäisiä kuvia Nihdeisten talosta.

Navetalta päin

Sisäänkäynti ja veranta

Veranta tulee poistumaan uuden "elintasosiiven" tieltä. Surin sitä aikani, olisin halunnut säilyttää lasiverannan, mutta tuohon kohtaan nyt vain on järkevintä tehdä uudet pesutilat ja kodinhoitohuone. Nyt tuossa kuistiosuudessa on kylmän lasiverannan lisäksi kylpyhuone jolla on ikää n. 50 vuotta. Pesutilat vaativat päivittämistä, ja kattorakenne olisi hyvä saada niin päin, ettei kaikki lumet laske harjalta asti ulko-oven eteen.

Alunperin talossa onkin ollut kaksi pientä harjakattoista kuistia rinnakkain, ja siis myös kaksi sisäänkäyntiä.