lauantai 9. toukokuuta 2020

Tapetit hankittu, mistäs sitten hullaantuisi?

No vaikka kattolampuista!

Tiedän, että ne joilla on varaa, satsaavat oikeaan valaistussuunnittelijaan, jotta saavat kotiinsa täydellisen toimivan valaistuksen. Me tavalliset kansalaiset joudumme tyytymään siihen, että yritetään laittaa sähköjenvetovaiheessa lampunpaikkoja ja pistorasioita jokaiseen mahdolliseen kohtaan, jotta sitten joskus olisi mahdollista saada riittävästi valoa.

Se "sitten joskus" alkaa olla käsillä, ja nyt kun olen pari vuotta kestäneen tapettihullutukseni päätteeksi saanut hankittua mieluisat tapetit taloon ja osin saanut ne seinällekin, pitää hullutustyhjiö täyttää jollain. Joten voin seuraavaksi guuglailla illat pitkät erilaisia valaisimia.

Ikean Ranarp
Vanhaan taloon ei ihan mikä tahansa lamppu sovi. Eikä meidän kukkarollekaan. Autenttisuudesta täytyy siis hieman tinkiä, mutta onneksi esimerkiksi Ikeasta löytyy kivantyylisiä lamppuja kohtuuhintaan. Kirppareilta toki myös! Joitain aidosti retroja helmiä säästimmekin Penttilää tyhjentäessämme, joten kenties uudella sähköistämisellä joku niistä päätyy vielä käyttöön.

Lapsille saliin palleroa...

Ja vähän kiiltävämpää palleroa!

Nykyisessä kodissa eniten harmittaa talon pimeys. Osasyynä siihen on sokkeloinen huonejako, mutta myös toimimaton valaistus. Loisteputkien ohi aika on nyt vaan ajanut. Kaipaan hyvää, heijastamatonta yleisvaloa kaikkiin kodin tiloihin. Yleisvaloa voi sitten täydentää tai pehmentää jalka- ja pöytälampuilla (joita en ollenkaan vielä ole katsellut).

Ikean Skurup


Ikean Frihult messinkisellä kiinnityksellä

Tykkään riippuvista valaisimista, mutta ne luovat kovin kohdennetun valon. Modernit plafondit eivät mielestäni käy tyyliin, joten on etsitty kompromisseja. Ylläolevat ovat hyväksyttyjen joukossa, tässä myös muutama jotka eivät selvinneet seulan läpi:


Ei jatkoon, näyttää kuulemma terskalta

Salaattikulho katossa

Muuten kiva mutta näyttää rummulta

Minulla on myös päähänpinttymä siitä, että vessaan on saatava kattokruunu. Vaikka sitten vain pieni. Ja tupaan meillä on ollut jo useamman vuoden hankittuna pari pientä riippuvalaisinta saarekkeen yläpuolelle. Niiden tyyliin pitää sovitella muut tuvan valaisimet. Makuuhuoneeseen voisi sopia jokin tällainen:



Ja olohuoneeseen jotain tällaista:


Viimeisin lamppu on moderni riippuvalaisin Fiona, ja sen hinta nettilamppu.fissä on vaatimattomat 403,90 e. Nätti, vaan ei jatkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti