maanantai 27. huhtikuuta 2020

Se on alkanut...


Pakkaaminen nimittäin. Ja siivoaminen. Olen ollut viikon lomalla ja ollaan vietetty laatuaikaa kotona perheen kanssa siivoten paikkoja ja pikkuhiljaa pakkaillen. Ulkorakennuksista on jo roudattu yksi peräkärryllinen kaatopaikalle ja lastattu toinen kuorma, ja ajettu useampi traktorilavallinen palavaa jätettä polttopaikalle odottamaan sateisia kelejä. Kierrätykseen on lähtenyt useampi kauppakassillinen kelpo vaatetta ja paikallisen roskalavaryhmän kautta on annettu tavaraa tarvitseville. Ihana konmarituksen tunne, luopua kaikesta ryönästä jota on hillonnut vuosikaudet nurkissa. Pois vaan!

Penttilässä vietimme kokonaisen viikonlopun ja sielläkin oli otettu pikku harppauksia eteenpäin. Ensinnäkin:



Meillä on ulko-ovi! Ihan oikea ulko-ovi jossa on oikea lukkopesä ja josta kuljetaan oikealla avaimella (jonka on jo hartaasti kiinnitin avainnippuuni). Oven ikkunalasista tulee yllättävän paljon valoa sisääntuloeteiseen. Työväeneteisen puolella on samanlainen ovi, mutta se on ollut paikoillaan jo pidempään.

Raksa-ajan väliaikaisovi ja mustekalaviritelmä näkyy tässä
Toinen vallan mahtava harppaus oli sauna:




Villavan varastokopin sijaan meillä on nyt paneeliseinäinen sauna ja siinä lasinen ovi. Kaunista! Saunan ja oven valmiiksisaattamisesta vastasi rakennusmies.

Seuraava ammattilainen jota odotellaan on laatoittaja. Hän oli käynyt jo katsastamassa työmaan, mutta vaikuttaisi olevan ammattikunnan perisynti tämä hommien jatkaminen... Hän tulee "joskus".

Laatat kuitenkin on

Marokkolaislaatat mallina suihkun lattialla
Näin jo painajaisia, että Penttilässä oli laatoitettu aivan päin hittoa ja mitä eriskummallisimmilla laatoilla, vedetty viininpunaiset saumat ja silikonit ja ylipäätään ohitettu kaikki ohjeet ja toiveet. Tavallaan olin siis huojentunut, kun paikan päälle mennessäni totesin, ettei laatan laattaa ole vielä paikoillaan.

Työväeneteisen pesunurkkaus sai puoliseinän suojakseen

Minä tapetoin. Kaksi kokonaista päivää! Parasta.

Ensin tein makkarin:





Siitä tuli maailman kaunein. Kiroan tuota kännykkäkameraa kun se ei saa mitenkään valoa ja väriä talteen - huone on uskomattoman ihana, vihreänsävyinen unipesä, aivan täydellinen.

Seuraavaksi aloitin olohuonetta, johon tulikin ensimmäinen vetytettävä paperitapettini. Nämä aiempiin huoneisiin laittamani ovat olleet easy up -kuitutapetteja, jotka kiinnitetään telaamalla ensin liisteri seinään ja sitten ripustamalla kuiva tapettivuota perään. Ihan kelvollisesti se vetyttäminenkin alkoi sujua ja vuodat kiinnittyivät seinään ilman ryppyjä tai ilmakuplia.

Eka vuota olohuoneen seinässä

Kuvio

Lopputulos
Tykkään kyllä olohuoneenkin ilmeestä, vaikka se onkin selkeästi talon vaalein ja hillityin. Tapetin kuviossa on pientä helmiäishohdetta ja se sopii nätisti tuvan keltaiseen tapettiin. Nämä kaksi näkyy samalla silmäyksellä kun tuvasta katsoo, niin tietynlainen yhtenäisyys on tärkeää. Ihan onnistunut valinta oli tämäkin, vaikka valittiin tapeteista viimeisenä ja vähän sillä perusteella, että mihin on varaa juuri nyt ja mitä saisi samasta paikasta kuin jotain toista tapettia jota on ehdottomasti saatava.

Sunnuntaina ehdin vielä kolmannen huoneen:


Kodinhoitohuoneen kolibrit

Seinustalle tulee kodinhoitohuoneen kiinteät kaapit sekä pesuallas, siksi vajaa tapetointikorkeus

Tämän tapetin suhteen käytiin aikamoinen kierros. Katselin sitä ensimmäisen kerran reilut kaksi vuotta sitten Bauhausissa, kun koko Penttilänprojekti oli vain etäinen ehdotus jota puntaroimme. Mies teilasi tapetin ettei se käy, se oli liian vaaleanpunainen tai liian musta tai liian kolibrinen, en enää muista. Mutta vuodet kuluivat ja ehdottelin aika ajoin, että jos jonnekin sitä kolibria kumminkin. Kun miehen ajatukset oli lopulta saatu nitkahtamaan kyllä-asentoon, totesin ettei Bauhaus enää myynyt kyseistä tapettia! Silloin kun sitä alunperin halusin, oli sen hinta 23 e/rulla. Kun aloin metsästää tapettia muualta, olikin sen hinta yllättäen 69 e/rulla! Koska rajansa törkyhinnoittelullakin, päätin kääntää katseeni ulkomaille. Löysinkin saman tapetin brittiläisestä verkkokaupasta ja roikotin sitä nettiselaimen välilehdellä iäisyyden odottelemassa oikeaa hetkeä tehdä tilaus. Kun oikea hetki koitti, en enää päässyt koko verkkokaupan sivuille! Mitä ihmettä! Johtuiko se brexitistä vai mistä, kyseiset verkkosivut eivät enää sen koomin ole auenneet minulle. Vallan on vaan "forbidden" kun yritän. Pitäkööt tunkkinsa.

Loppuviimein mies bongasi tapetin jonkun verkkorautakaupan nettialesta kohtuulliseen kompromissihintaan 43 e/rulla, ja totesin että olkoon. Onneksi yksi rulla riitti, niin pysyy joku roti tässä hintaharmituksessakin. Mitä tästä opimme? Luota vaistoosi ja toimi kun tilaisuus on.

Muita viikonlopun puuhia:

Orapihlaja-aidan parturointi loppuun, viime keväänä aloitettiin koska mikäs kiire näillä olisi...

Ovenkarmin paikkapalojen askartelua

Listoja, listoja
Ja työmaan siivoamista hieman perusteellisemmin kuin yleensä. Sirkkeli kannettiin ulos nyt kun paneelien ja lattialautojen sahailu on saatu päätökseen (paitsi puolipaneelit tulee vielä aikanaan työn alle) ja pätkäpuita raijattiin puuvarastoon odottamaan tulevaa lämmityskautta. Hirrelle jäävän seinän rakosista raavittiin loput sammaleet pois, olohuoneen muuri tasoitettiin uudelleen, ikkunasmyygien kolosia tiivistettiin massalla, salin seinät tsekattiin kolhujen varalta läpi ja ylijääneet selluvillapaalit sullottiin vinttiin. Ja kuunneltiin Kasari-radiokanavaa niin että 80-luvun klassikot soi vieläkin päässä tauotta. Aivan parasta viikonloppuviihdettä!

Nyt yritän pinnistää pari viikkoa ilman Penttilää sillä työt haittaa harrastamista. Käytetään tämä aika kotona pakkailuun ja muuton valmisteluun, koska siinäkin on aikamoinen työ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti