keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Keskeneräisyyksiä loppuun ja uutta alulle

Viime viikonloppuna sain puuhattua pienet, roikkumaan jääneet työt loppuun. Tai "loppuun" on hyvin väljä käsite tällaisessa remontissa, mutta ainakin sen yhden vaiheen loppuun.

Tuvan tapetointi tuli valmiiksi, kun sain maalattua tuon pienen seinänpätkän päädystä ja sen jälkeen laitettua viimeisen tapettivuodan paikoilleen

Samalla maalasin muurintauspaneelin pintamaalilla. Samalla maalilla tulee tuvan puolipaneelit. Sävy on Tikkurilan Tofu

Iso vessa tuli tapetoitua loppuun
Seuraavaksi pintamaalin sai olohuone. Sinne tuli kolmelle seinälle sama sävy kuin tuvan puolipaneeleihin tulee, eli Tikkurilan Tofu. Yhdelle seinälle tulee tapetti. Olohuone on pieni, alunperin makuukamari, johon on kulku tuvasta. Saas nähdä, miten olohuoneen kalusteet saadaan sopimaan tähän pieneen huoneeseen ilman että se menee tukkoon! Oletus kuitenkin on, että arkinen elämä keskittyy tupaan ja olohuone on ikään kuin sen jatke. Huoneen pienen koon takia sinne on valikoitunut koko talon vaaleimmat sävyt.


Ei se maalisävy vain tartu kännykkäkameraan. Hyvin vaalea, lämmin beige kuitenkin kyseessä

Piirsimme vessojen, kodinhoitohuoneen, työväeneteisen ja kylppärin laatoituskuviot paperille, sillä tällä viikolla laatoittaja on aloittanut urakkansa! Laattavalinnat on siis tehty ja nyt jännitetään lopputulosta. Hiukan pohdittavaa aiheutti se, kun suihkun lattiaan kaavailemani marokkolaislaatat ovat paksumpia kuin muun lattian peruslaatat. Saakohan ne silti asennettua? Vielä ei ainakaan ole kuulunut soittoa, ettei onnistu.

Mies alkoi puuhata vanhan välioven kätisyyden kääntämistä. Ostin kaksi vanhaa täyspuista ovea jo joskus viime syksynä vessan ja kodinhoitohuoneen oviksi, sillä nämä ovet sijaitsevat rinnakkain eikä Penttilän omista ovista löytynyt kahta samankokoista. Näissä ostetuissakin on keskenään erilaiset peilit, mutta se ei ole niin vakavaa. Maalit raaputin ovista pois syksyn mittaan, ja sitten kuljetimme ovet karmeineen Penttilään kuivumaan. Nyt toinen ovista pitäisi saada erikätiseksi, ja siihen ei minun hahmotuskykyni saati puunkäsittelytaitoni riitä.


Lukkopesän istutusta


Ja hei, salissa on lattia! Ihan kaikkialla! Lankut menivät sitten niin tasan, että niitä jäi peräti 50 cm ylimääräistä
Ovet syyskuussa 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti