Me olemme täällä

 Kaksi viikkoa muutosta. 

Mitä siitä osaisi sanoa. Ympäripyöreitä päiviä, tavaraa, laatikoita, rakennusmuoveja, keskeneräinen keittiö, puuttuvia valoja, vessanpönttö sentään ja yksi vesipistekin, jossa ämpäriavusteisesti suoritettiin lasten iltapesut. Ensimmäiset yöt patjoilla salin lattialla, tai jos tarkkoja ollaan, minulla oli patja ja mies nukkui koiranpedissä... 

Kas näin. Vannoin etten muuta jos keittiö ei ole valmis. Tähän sitten muutin kuitenkin

Hepat turvallisesti perillä uudessa kodissa

Täältä herättiin

Televisiotakin pystyi katsomaan. Siis ihan konkreettisesti, televisiota. Mitään ohjelmia sieltä ei saatu näkymään ennen kuin kaksi viikkoa muutosta

Reissuja vanhaan kotiin, sieltä täysiä tavarakuormia, outoa, läikähtävää surua tyhjenevästä talosta (karmivimmalta tuntui irrottaa lasten piirrustuksia seiniltä, mitä minä olen tehnyt, riistänyt näiltä pieniltä kodin). Ensimmäinen yö omassa sängyssä uudessa kodissa. Viikon asumisen jälkeen pyykinpesukone! Kokkausreissut äidin luo, koska keittiömiehiä ei vain näkynyt eikä kuulunut, ja oikeastaan kävi ilmi että pöytätasoa ei kai ollut tilattukaan vielä vaikka koko kokonaisuus oli jo maksettukin. Ulkosaunassa ensimmäiset löylyt ja mustaherukkamehua kanisterista vilvoitellessa. 

Sitten alkoi lapsilla uusi arki, tumps vaan uuteen eskariin ja päiväkotiin, minun pienet reippaat. Yhtäkkiä joka päivä talossa kaikenmaailman miehiä, puuseppiä ja sähkömiehiä, jotka koputtavat oveen, lompsivat sisään ja huutavat päivää. Minä vastaan päivää ja lukitsen koiria milloin mihinkin, jotta ne eivät söisi tulijoita. Loppuviimein tulijat käyvät niin tutuksi, että koirat vaan kuorsaavat lattioilla ja työmiehet hyppivät niiden yli. 

Edistystä havaittavissa

Mies käy päivät töissä, tulee kotiin, vaihtaa vaatteet ja jatkaa remonttia, puurtaa iltamyöhään niin ettei järki enää juokse lainkaan. Minä lyllerrän ison mahani kanssa ja siivoan, siirrän kalusteita, puran laatikoita, siirrän taas kalusteita, koitan ruokkia perhettä, kokoan kalusteita, koitan tehdä niin paljon asioita istualtani kuin mahdollista, koska vauva on jo alhaalla ja painaa ja lonkat särkee sietämättömästi. Ottaa koville koko ajan pyytää tai odottaa apua, olen tottunut siihen että jaksan ja pystyn itsekseni, nyt olen iso ja kömpelö eikä kehossani ole tuttua voimaa. Isäni rakentaa ulkoportaita, joka ilta puoli kymmeneen asti mittaa, pohtii ja rakentaa, kuopus säntäilee sisään ja ulos pappaa katsomaan ja pappan eväitä jakamaan. 

Aina puuttuu jokin osa, illalla viimeiseksi pitää lähteä kaasu pohjassa Bauhausiin hakemaan jotain nippeliä, jotta altaan/viemärin/hanan kytkentä onnistuisi. Tiskaan iltaisin suihkun lattialla. On niin likaista ettei ilkeä olla, sukanpohjat mustuvat alta aikayksikön ja kaikkialla on vain sotkua. 

Vaan sitten ne asiat alkoivatkin valmistua, kaaos talttua. Keittiömiehet saivat keittiön valmiiksi. Mies sai huone kerrallaan putkihommat tehtyä ja meillä olikin vesipisteitä useammassa paikassa, ihan niin että sai huoletta laskea vettä hanasta altaaseen ja viemäriin. Sain imuroitua ja pyyhittyä kaikki keittiön kaapit ja laatikot ja purettua niihin tavarat. Sähkömies sai osuutensa tehtyä. Äitini tuli erääksi lauantaiksi kaveriksi ja siivottiin kunnolla - pestiin kaikki lattiat, kylpyhuoneen seinät ja kaakelit, pyyhittiin ovet, hinkattiin leivinuuni, ja lopuksi levitettiin mattoja lattioille. Kaaos ja rumuus taittui järjestykseksi, sotku normaaliksi kodiksi. Pyykkikone pauhasi monta päivää likasukkia ja tahmakkaita lakanoita, ja kotiin alkoi levitä kodin tuoksu. Kattoon saatiin lamppuja joissa oli myös polttimot. Tuli iltoja, kun jo puoli kymmeneltä istuttiin alas. 

Tarpeeksi korkeat kynnykset että kelpaavat tyynyksi

Se on valmis! Ja niin kaunis

Ulkorappusetkin valmistuivat. Koira hyväksyi

Salonkikelpoista valokuvattavaa ei vielä huoneissa juuri ole. Yritän sietää sitä että sisustus on kesken, koti vasta muodostumassa. Yritän sietää sitä, että huonekaluja puuttuu tai ne hakevat paikkojaan, huoneiden tyhjät seinät vielä kaikuvat. Yritän iloita jokaisesta pienestä valmistuvasta asiasta - tällä viikolla sain vessoihin pyyhekoukkuja (vanhoja, ruuvasin ne irti navetanvintiltä löytämästäni naulakosta) ja raivattua viimeisenkin rakennusromun linnakkeen pääeteisestä. Yritän tehdä tarpeeksi vähän - yritän muistaa, että laskettuun aikaan on kolme viikkoa ja kehoni tarvitsee jo lepoa. Yritän muistaa, että on pakko keskittyä myös pian syntyvään vauvaan, kuunnella mitä kehoni minulle viestii. Raskausopas kehottaa tekemään itselle mieluisia asioita ja lepäämään - siksi kokoan rauhassa kodinhoitohuoneen kaapistoja ja kuuntelen musiikkia, ajattelen, ettei tämänkään ole niin kiire. Eikä olekaan. 

Tyttöjen valtakunta - sali

Tämäkin tuli valmiiksi, hevosten laidun. Vielä riittää keliä käydä laiduntamassa päivisin

Intiaaniponi kalkkisilmä

Viimeisimpänä valmistuneena asiana nostettiin vanha seinäkello takaisin tuvan seinälle, johon se kuuluukin. Siinä se ahkerasti nakuttaa ja ahkerasti myös lyö, koska emme vielä saa siitä lyöntiä poiskaan. Lyönnit ovat myös kolme tuntia todellista aikaa edellä...

Tänään aamupäivällä, kun lapset olivat hoidossa, en tehnyt yhtään mitään. Istuin sohvalla ja kirjoitin tätä. Pidän sitäkin ihan hyvänä asiana.