torstai 9. heinäkuuta 2020

Kolmesti viikossa eikä mihinkään riitä

Ollaan kai projektissa "viimeistelyvaiheessa", vaikka se(kin) tuntuu siltä ettei mikään tekemisen määrä vähennä työlistalla olevia asioita. Kolme kertaa viikossa ajetaan työmaalle, tehdään aamusta iltaan ja silti tuntuu ettei mitään saa aikaan. Listoitusta riittää ja riittää, samoin panelointia, ja lukematon määrä sellaista pientä piperrystä jota ei sitten valmiissa talossa osaa ajatella. Mies on höylännyt ja sovittanut ovismyygilautoja tuhannen kieroihin vanhoihin oviaukkoihin, ja ne kaikki pitää hioa ja maalata paikalleenlaittamisen jälkeen. Listoituksen päätteeksi mennään pikku töpsötinpensselillä paikkaamaan sahausjälkiä listavalkoisella maalilla, ja niin edelleen. 

Nykykodin kaupat peruuntuivat. Kaivoin itselleni henkisen kuopan ja heittelin tuhkaa päälleni kolme-neljä päivää, nyt on ehkä pahin kirvely lakannut. Nämä asiat eivät vain ole meidän käsissä, ja sekös tästä tekeekin niin hemmetin vaikeaa. Olemme jälleen lähtöruudussa myynnin suhteen. Tai no, ei aivan - ystäväni ja naapurini perheineen ostaa tämän, mikäli saavat oman talonsa myytyä. Ja siinä vasta onkin asia, johon minä en todellakaan voi millään tavalla vaikuttaa. Yritän siis sysätä katastrofiajatuksia syrjään ja niellä talousahdistuspalaa kurkustani. Asioiden on tapana järjestyä jotenkin, siihen on nyt vain luotettava. 

Työmaalla tehdyt duunit ovat viime päivinä olleet niin pienen ja mitättömän tuntuisia, ettei niitä ole oikein tullut kuvattuakaan. Tässä kuitenkin joitain otoksia. 

Aloitettiin hevosten pihaton tekoa, yllätys yllätys, siivoamalla ja raivaamalla.  

Pihaton oviaukko ja tulevaa tarhaa

Pihattoa sisältä

Ja toiselta kantilta sisältä

Perältäpäin kuvattuna. Tilan korkeus on aika mukava, siitä mittatikkuna kuormalavan päällä seisova 185 cm mieshenkilö

Hevosia on ollut ennenkin! Seinähyllyllä vanhoja hevosenkenkiä ja yhdet kuolaimet

Pihatto on tarkoitus nyt ensihädässä tyhjentää, pestä ja kalkita seinät sekä katto. Lisäksi duunina on metsätarhan raivaaminen hieman kulkukelpoisammaksi (eli moottorisahan ja raivaussahan laulatusta sekä risurallia) ja sen jälkeen aitaaminen. Aidata pitäisi myös laidun. Aikataulu on nyt sen verran jämäkkä, että pihattotarhasta tulee todennäköisesti ensihätään pienempi kuin alkuperäinen suunnitelmani on - pääasia, että hevoset saa majoitettua johonkin turvallisesti.

Talossa sisällä on tapahtunut seuraavaa:

- kirottu ikkunaprojekti saatiin päätökseen. Vielä ne täytyy pestä kaikki, mutta nyt on hiottu ja maalattu.
- eteisen ja välihuoneen puolipaneelit on maalattu - siis kaikki ne, joita meillä oli. Määrä ei vielä riitä, joten lisää tätä hupia luvassa!

Vaan mikä väri! Älyttömän kaunis vanha vihreä, sävy on 149D Tikkurilan perinnevärikartasta
 - paneelikuvan taustalla näkyykin toinen alullepantu homma, nimittäin salin herrasväenpaneelien kiinnitys. Toteutamme herrasväenpaneelit listoittamalla peilikuviot seinän maalattuun alaosaan. Lisäksi tulee toki jalkalistat ja ikkunalistat, sekä koristelista tapetin ja maalin rajapintaan.

Aika kiva, vaikka itse sanon (ja mittasin ja liimasin)


- aika määrä listoja on ammuttu ja/tai liimattu kiinni muuallekin, esim. kodinhoitohuoneeseen ikkunaan, pikkuvessaan lattiaan ja ovenpieliin, ison vessan puolipaneelin päälle jne

- olohuoneessa on lattia!!



Ja se on kaunis, rauhallinen. Lattia on vinyylilankkua, ja samaa tulee myös makuuhuoneeseen sekä suurimmalla kulutuksella oleviin eteistiloihin

Siinä niitä vartavasten höylättyjä ja sovitettuja smyygilautoja
 - tuvan panelointi on aloitettu:



- ja sitten on nämä hommat:
Haisee muuttamiselta

Sulassa sovussa imetystyyny, uppopumppu, satulatelineet ja lasten talvivaatteet

Nyt odotamme putkimiestä, sähkömiestä ja keittiötä. Kohta alkaa lisäosan ulkovuorilautojen maalaaminen ja asentaminen. Kohta pitää maalata tuvan ja salin lattiat. Kohta muutetaan, herranjesta!

1 kommentti:

  1. Tsemppiä teidän projektiin. Omakotitalon remontoinnissa kuin myös oikeastaan kaikissa yksityisissä remonttikohteissa ei edes tajua kuinka paljon tekemisen lisäksi joutuu siivoamaan, että työtä voi jatkaa ilman keskeytyksiä. Työskentelen eri työmailla täällä Helsingissä ja rakennussiivouksen yleensä hoitaa tietääkseni eri yritykset. Tämä kyllä helpottaa ja nopeuttaa työmaalla työskentelyä. Tuskin tällaista palvelua yksityiset usein tilaavat mutta mahdollisesti tämäkin voisi ajoittain olla hyvä palvelu.

    VastaaPoista