maanantai 7. lokakuuta 2019

Oviongelma ja raksaviestimisen salat

Hän on jäätynyt kertopuupalkkien muovisuojan painaumaan

Olen tullut siihen päätelmään että vastoin yleistä olettamaa, on rakennusalan ammattimiehillä sana hallussa ja etenkin tiivistämisen taito kohdillaan. Yhtä paljon kuin työmaan edistysaskeleiden havainnoimista, odotan joka viikko millainen ja ennen kaikkea miten tiivistetty viesti meille on raksalle jätetty. Eipä jättänyt tämäkään viikko kylmäksi!

Makuuhuoneen ovenkarmia oli hilattu ylöspäin, mutta ovi puuttui, koska se oli jonkun työvaiheen vuoksi kannettu navettaan aiemmin. Makuuhuoneen oven kynnyksellä oli lattiavalueristeen palanen, johon oli viestitty: "Hei, tarvittaisiin takaisin tämä ovi jotta voidaan säätää se kohdilleen". Tai siis noin meikäläinen sen sanoisi. Totuus:


Noudin oven takaisin ja töin tuskin maltoin mieleni kirjoittaa eristepalan kääntöpuolelle TÄSÄ.

Eteisen pinkopahveihin oli kirjoitettu sinne tänne POIS, POIS, POIS.
Ja tuvan ovenkarmit vaativat myös kohottamista, joten satavuotiaista sammalista piti päästä eroon. Tässä oli ehkä havaittavissa pientä oman tiivistystaidon yliarvioimista, sillä viesti ei ollutkaan mahtunut yhdelle kakkosneloselle:



Minä itse en kykene lainkaan moiseen ilmaisun tiiveyteen, ja epäilen, jaksaako siellä kukaan minun vastajorinoitani lukeakaan. Mutta niinpä vain loruilin taas ja piirrätin miehellä vielä havainnekuvankin:

"Tähän aukkoon piirustuksista poiketen vain n. 80 cm pätkä seinää, loput jää auki. Jos tarvitsee palkin tms. ylös niin voi laittaa" 

Ovi ei ollut hukassa vain rakennusmiehiltä, vaan myös meille iski akuutti ovipula. Uuden ja vanhan puolen välistä seinää aletaan rakentaa aivan juuri, ja haluamme siihen vanhat ovet. Välihuoneen puolelle aukkoon tulee rinnakkain ovet sekä vessaan että kodinhoitohuoneeseen, ja kun käytiin mittaamassa kaikki olemassaolevat vanhat, aiemmilta paikoiltaan puretut ovet, todettiin että ne ovat kaikki keskenään erikokoisia. Ihan niin Huvikumpumaiseen menoon en halua lähteä, että välittömästi rinnakkain olevat ovet olisivat erikorkuiset ja -levyiset. Peilien jaottelun suhteen voin olla vapaamielisempi, mutta karmien koon olisi hyvä olla sama.

Onneksi on sosiaalinen media! Sinne ovenhakuilmoitus tositarkoituksella tulille, ja johan on postilaatikko kilahdellut. Kauppoja ei vielä ole tehty, mutta olen toiveikas että saamme vanhat ovet karmeineen hankittua ajoissa.

Sunnuntaipäivä meni taas rattoisasti -tadaa!- purkaen. Ei se purkaminen vain lopu ikinä. Nyt lähti väliseinää eteisen kohdalta uuden ja vanhan puolen välistä ja aiemmin puolitiehen jäänyt väliseinänpala eteisen ja välihuoneen välistä. Porraskomeron haamu roikkuu edelleen kaiken keskellä, ja nyt se alkaa olla Se Asia joka hankaloittaa kaikkea. Mies piirsi tästäkin idealuonnoksen ja jätti sen heippalappumuodossa timpureille. Rakennuslupapiirrustukset tehnyt insinööri ei tätä porrashässäkkää ollut mitenkään huomioinut eikä me oltu sitä siinä kohtaa tajuttu vaatiakaan, kun ajateltiin että kai hänellä nyt joku ajatus siinä oli. No ei ollut.

Mutta avaraa on nyt kun joka paikassa on reikää. Alan tottua tuohon tanssisalimaiseen avaruuteen ja kohta ehdotan, ettei tehdä mitään väliseiniä mihinkään!

Siinä oli seinänrippeet

Ja sitten seinänrippeet ja sotku

Ja lopulta aukko (ja heippalappu pinkopahvilla)

Salista tupaan saakka
Siinä on katossa reikä vintille ja jos oikein tarkasti katsoo, niin minun naamani sieltä vintiltä kurkkaa

Pihalla sentään yksi kuoppa melkein umpeutui. Sitten isäni alkoi kaivaa jo seuraavaa

Vaan on se niin kaunis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti