tiistai 14. huhtikuuta 2020

Pääsiäinen

Pääsiäisenä päästiin peräti kahdeksi päivää peräkkäin puuhastelemaan raksalle. Väkisinkin miettii, miten paljon nopeammin hommat etenisi, jos välimatka olisi lyhyempi eivätkä useamman päivän remonttireissut vaatisi aina yösijaa koko poppoolle ja talon- ja eläintenhoitajaa tänne nykykotiin. Näistä haasteellisista etäisyysasioista huolimatta ollaan aika sisulla tahkottu tätä projektia eteenpäin, ja nyt ollaan aika kivassa vaiheessa, kun koko ajan tulee jotain näkyvää valmista esille. 

Ison vessan tapetti loppui kiusallisesti muutaman vuodan verran kesken. Sinällään tässä ei ollut tapahtunut laskuvirhettä, olin nimittäin ostanut tämän tapetin tori.fi:n kautta jo aikaa sitten, tietämättä oikein mihin sitä aion käyttää. Setissä oli yksi avaamaton ja yksi avattu rulla. Nyt sitten pelataan upporikasta ja rytiköyhää sen suhteen, osuuko uutena tilatun tapetin sävy kohdilleen tämän kanssa...

Nyt työn alla oli maalaamista. Sunnuntaina maalasin eteisen ja kodinhoitohuoneen seinät, niihin tuli molempiin sama Tikkurilan sävy Mulperi.

Kuulostaa muuten aika simppeliltä sanoa: "maalasin seinät". Oikeasti kuvio menee näin:
- tarkista pohjamaalattu seinä kolhujen ja huonojen saumojen osalta. Otsalamppu on tässä kätevä!
- paklaa kolhut ja huonot saumat pintatasoitteella
- odota että tasoite kuivuu (ja tee sillä välin tämä sama homma johonkin toiseen huoneeseen)
- hio paklatut kohdat ja harjaa pöly pois
- pohjamaalaa paklatut kohdat (ja odota että pohjamaali kuivuu ja toista homma toisessa kohteessa ja tee jotain muuta odotteluhommaa)
- hio seinät kevyesti kauttaaltaan jottei jää röpelöitä pintamaalin alle
- harjaa hiontapöly seinistä
- siivoa huone rojusta (eli kasaa rakennusrojut huoneen keskelle)
- imuroi pöly lattiasta, jottei se nouse kävellessä uudestaan seinille
- kerää maalaustarvikkeet: pensseli, pari telaa, rajaaja, sekoituskeppi, astia jne.
- aloita homma!


Mulperi kodinhoitohuoneen seinässä. Sävy on todella erilainen valosta riippuen: samaa maalia on kuvan vasemman laidan seinässä, oviaukkoseinässä sekä myös takana näkyvän työväeneteisen seinissä. Ikkunaseinä on valkoisessa pohjamaalissa, siihen tulee tapetti

Väliaikahommaa: siivoa
Maalatessa suurin osa ajasta menee siis pohjavalmisteluihin, jotka eivät loppuviimein näy mihinkään. Tai näkyvät tavallaan, kun huolelliset pohjatyöt takaavat siistimmän valmiin pinnan. Mutta olen minä joutunut jokaista maalaamaani huonetta aina hiukan paikkailemaan ensimmäisen maalikerroksen kuivuttua, tai peräti maalannut uudestaan.

Samaan aikaan toisaalla:

Salin kattoon napsitaan viimeisiä paneeleja

Valmis! Puolitoista kilometriä helmiponttipaneelia on siinä. Ja huomaa: salissa on jo puoleenväliin saakka uutta lankkulattiaakin! 
Maanantaina jatkoin maalaushommissa. Nyt on vastassa sellaisia huoneita, joihin tulee kolmelle seinälle maali ja yhdelle seinälle tapetti. Huoneen valmistuminen on niin lähellä, mutta silti pitää malttaa maalin kuivumista ennen kuin säntää tapetoimaan.  Ja ihan yhtä paljon meni taas aikaa pohjatöihin kuin eilenkin.

Sain maalattua makuuhuoneen kolme seinää. Niihin tuli Tikkurilan sävy Uni, joka olikin varsin vaikeasti kuvattava! Maali on hyvin vihertävä luonnonvalossa, mutta kännykän kamera poimi siitä lähinnä harmauden:




Askarreltiin myös tuvassa piipunmuurin taakse jäävän paneeliseinän parissa. Seinä oli kellastunutta mäntypaneelia, mutta halusimme raikastaa sen vaaleaksi. Haastavan työstä teki se, että muurin ja paneeliseinän välissä on vain n. 10 cm rako, johon piti ensin saada työnnettyä jokin hiontaväline jolla vanha lakkapinta saatiin rikki, ja sitten pensseli ja pohjamaali. Rystyset hiukan naarmuilla homma saatiin kuitenkin tehtyä ensimmäiseen kertaan. Nyt paneeliseinä on hiottu ja pohjamaalattu, ja seuraavaksi se hiotaan uudestaan ja maalataan pintamaalilla, samalla sävyllä kuin tupaan tulevat puolipaneelitkin.

Jo epätasainen pohjamaali raikasti ilmettä tosi paljon
Mies ahersi olohuoneen muurin kanssa, jossa oli samanlaiset tapetti-, pinkopahvi- ja sanomalehtikerrostumat kuin makuuhuoneen muurissakin. Ja aivan uskomattoman tiukassa! Lopulta muuri saatiin sen verran puhtaaksi, että siihen pystyi laittamaan ensimmäisen kerroksen tasoitetta.

Lisäksi mies pääsi aloittamaan aivohikihommat eli listoittamisen! Työväeneteinen oli ensimmäinen paikka johon listan jiirejä alettiin pohtimaan. Ei ole minun duunia tuollainen ollenkaan, kolmiulotteinen hahmotuskykyni on onneton ja pinna liian lyhyt kun en vain tajua, miten listaa pitäisi kääntää ja sahata, jotta pinnat kohtaisivat toisensa.



Ulkokulmahahmotelmaa

Tadaa! Työväeneteisessä on kattolistat

Tänään tein laattavalintoja, sillä seuraavien viikkojen aikana tulee laatoittaja! Rakennusmies tulee myös paneloimaan saunan ja asentamaan joitain ovia. Ja puuseppä saapuu mittailemaan keittiötä. Jännittäviä aikoja!

Ps. Vuoden takaisen huhtikuun kuvia ja tunnelmia voi katsastaa täältä: huhtikuu 2019 kirjoitukset. Että on sitä kuitenkin jonkun verran päästy eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti