tiistai 17. huhtikuuta 2018

Lisäosa vanhan talon kylkeen

No nyt jotain!

Ollaan odoteltu rakennusinsinöörismiehen piirustuksia tulevasta lisäosasta reilu kuukausi, ja pienen hoputtelun jälkeen saimmi ensimmäisen luonnoksen. Jännityksestä tiristen tutkailin sitä... ja olin tosi pettynyt. En nähnyt siinä oikein mitään järkeä, en löytänyt siitä oikein mitään niistä pointeista joita koitimme korostaa. Tämä homma on toki edennyt vähän välikäsien kautta, kun isäni on hoitanut asiointia hänelle puolitutun insinöörismiehen kanssa. Mutta silti. Olimme piirtäneet ensiluonnoksen lisäosasta eikä tässä nyt saadussa ehdotuksessa ollut oikeastaan mitään siitä mitä toivoimme.

1. ehdotusluonnos

Tuossa mättää ehkä eniten ns. välihuoneen kohtalo: siitä on tehty pelkkä läpikulkukäytävä. Lisäksi siellä on meille tarpeeton pukuhuone, kodinhoitohuoneessa voisi neliöiden puolesta pitää tanssit ja sisäänkäynnit on meidän tarpeisiin nähden hullusti sijoitettu.

Pohdimme, puhuimme, ja piirsimme. Muutamassa hetkessä saimme aikaan vastineen:

Tuskin lopullinen tämäkään, mutta enemmän meidän toiveiden mukainen

Olen kuitenkin iloinen että tapahtuu jotain! Ja olen aika iloinen myös siitä että meillä on näköjään jonkinlainen visio siitä mitä haluamme ja mitä emme. Se on aika iso juttu se, kun vielä muutama vuosi sitten tuntui aivan utopialta edes kuvitella rakentavansa jotain. En todellakaan tiennyt mitä ominaisuuksia haluaisin taloon tai talon osaan. En osannut edes ajatella, millaisen keittiön remontoisin jos remontoisin.

Lisäosan pyörittelyt jatkunee. Ja huomenna lähdetään talolle! Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti