Keittiö on kodin sydän, ja meidän haaveemme on toteuttaa tätä klassikkolauselmaa oikein kunnolla kunhan sinne saakka päästään. Suunnitelmissa on aloittaa Penttilän kunnostaminen tuvan päädystä (plus eteinen ja tuleva uusi kuisti/khh/kph -tila), joten etukäteisvisioinnitkin on keskitetty tupaan. Kylppäriä ja kodinhoitohuonetta on vielä vaikea visioida kun ei ole mitään kättä pidempää olemassa, mutta eiköhän senkin aika kohta koita. Talon mitat on toimitettu piirtäjäinsinöörille ja vastinetta odotellaan.
Penttilän tupa on hyvän kokoinen, hiukan vajaa 30 m2. Ikkunat ovat kolmeen suuntaan. Tuvassa on hella-leivinuuniyhdistelmä, joka nykyasussaan on liuskekiven värinen. Olemme pyöritelleet materiaaleja ja värejä ja keittiön kaapistoja ja ties mitä ideoita nyt muutaman kuukauden ajan, ja aletaan olla aika selvillä vesillä siitä miltä uusiutunut tupa tulisi näyttämään.
Keittiö voisi olla tällainen:
Tuvan ovelta katsottuna |
Ja vielä näkymä nurkasta |
Kuvat on tehty Ikean keittiönsuunnitteluohjelmalla, ja ollaan melko vahvasti kallellaan Ikean keittiökaapistojen suuntaan. Toki olisi mahtia, jos voisi saada kotimaiset kokopuiset kaapistot näin vanhaan taloon eikä tarvitsisi siinä tinkiä aikalaistyylistä ja -materiaaleista, mutta näitä hommia on pakko miettiä kukkaronpohjan kautta. Ikean kaapistot ja koneet ovat varsin kohtuuhintaisia ja tosi muunneltavia, joten niillä mennään. Ovet ovat Bodbyn-mallistoa luonnonvalkoisina (suunnitteluohjelman kuvissa aika paljon todellista vaniljaisemman väriset) ja tasot massiivitammea. Vielä mietinnän alla on se, olisiko meidän siisteystottumuksiin tammiviilutettu laminaattitaso kuitenkin turvallisempi valinta kuin tuo massiivipuinen versio. Ulkonäkö pysyisi suht samana, hinta vähän kevenisi, ja laminaatti olisi armollisempi sotkuille.
Tässä Bodbyn-ovien sävy oikeampana. Kuva Pinterestistä. |
Leivinuuni näyttää nykyasussaan tältä:
Ei hyvä |
Mutta tulevaisuudessa se näyttää toivottavasti tältä:
Paljon parempi!! Kuvan lähde: http://elamaapohjolassa.blogspot.fi/2015/11/vuolukivitakka-valkoiseksi.html |
Leivinuunin takana olevan piipunmuurin väritys on vielä arvoitus. Jäisikö nykyisilleen vai laittaisiko pintaan jotain?
Lattiasta tulee maalattu lautalattia, todennäköisesti uusi. Kunhan päästään purkuun asti, selviää vanhan lattian kunto. Saattaa olla korjauskelvoton. Seiniin jää puolipaneelit, mutta ne täytyy maalata. Kattopanelointi saa maalia.
Lattian sävy voisi olla jotain tällaista:
Ja puolipaneeleihin pykälää vaaleampi sävy, vaikkapa jompi kumpi näistä:
Todellisuudessa ainakin tuo Pellava on hyvin lähellä valkoista, se vaan näyttää tässä näyttökuvassa kovin ruskealta.
|
Seinien yläosa tapetoidaan. Tapettien kanssa on soudettu ja huovattu ja mallitilkkuja on katseltu nykykodin seinässä viikkokaupalla:
Finalistit |
Nyt finalistien joukko on kutistunut kahteen vasemmanpuoleisimpaan. Okransävyinen suurikuvioinen Pihlgren&Ritolan Paratiisi sekä vaaleanruskean ja mustan sävyinen Sanderssonin Mapperton. Melko lailla joka päivä kysyn itseltäni: Onko Paratiisi liian keltainen? Onko Mapperton liian moderni? Tuleeko Mappertonista liian synkkä suurella alalla? Kyllästyykö keltaiseen?
Paratiisi, kuva: Pinterest |
Mapperton, kuva: Pinterest |
Tavallaan tuntuu hölmöltä suunnitella pintoja jo tässä vaiheessa, kun on vielä arvoitus, miten suuri urakka odottaa kun lattiat avataan. Remontin tärkeimmät osuudet on kuitenkin siellä (toivottavasti terveissä) rakenteissa. Mutta toisaalta, kun nämä asiat on etukäteen mietitty, voi mahdollisesti tehdä hankintoja jo etukäteen jos jotain sopivaa osuu kohdalle. Eikä sitten mene sormi suuhun kun päästään laittamaan pintoja.
Nykykodissa oli yksityisnäyttö viime viikolla. Ollaan odoteltu jännityksellä, poikisiko siitä tarjousta. Ehkä se olisi jo tehty jos sellainen olisi tuloillaan... Piinallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti